17.12.2018

Kirjallinen vuoteni 2018


Vuosi lähestyy loppuaan. Tokkopa sen kummemmin tänne vuottani mietin, mutta kirjallisista jutuista teki nyt mieli kirjoittaa pari sanaa:
Minuus | Miinus ilmestyi loppukeväästä. Hulppeutta! Superjeejee! Pitkän työn ensimmäinen hedelmä kai jollain tavalla. Luulen, että prosessi, joka sai aikaan MM:n, näkyy kirjoittamisessani vielä pitkään, ehkä tämänhetkisissä kirjoitteluissa jollain tapaa jopa MM:sta enemmän. Monenlaista kehitystä on viime vuosina tapahtunut ja kiinnostuvia juttuja kehkeytyy nytkin (joskin välillä tuntuu, että kirjoittamiseni on pelkkää paskaksi osoittautuneen materiaalin poistamista). Katsotaan, mihin runoiluni nyt johtaa – suunta ei olekaan ehkä ihan niin selkeä kuin mitä jo välillä kuvittelin. Mutta kai se on osa tämän jutskan jännitystä JA sielun nielevää peräpukamatuskaa. Toivottavasti johtaa kuitenkin johonkin.
Entäpäs Minuus | Miinuksen vastaanotto? No, kyllä minä taisin odottaa vähän enemmän, ei käy kiistäminen. Huomio jäi lopulta varsin niukaksi, näin ainakin minusta tuntui, ja tuli jopa täysin kummallisia reaktioita: kovasti mietin kriitikon vastuuta Turun sanomien ”paikallaan junnaavien genitaalilimbojen” ja mielestäni kovasti vääristelevien vihjailujen kanssa (”onkohan tarkoitus pilkata ahdistuneiden poikien asioita?”). MUTTA toisaalta tuli myös toisenlaisia reaktioita, niin arvioijilta kuin lukijoilta, ja syntyi vaikutelma, että MM saattaa olla joillekuille jopa varsin tärkeä kirja. Sen parissa on naurettu ja itketty, mikä merkkaa paljon – olen todellakin hirvittävän kiitollinen julkaisusta ja kaikista lukijoista. On keskityttävä näihin jälkimmäisiin reaktioihin (jos tätä nyt ajatella edes pitää), vaikka vaikeaa se on välillä ollut. Kovasti olen pyrkinyt katsomaan eteenpäin ja tähän hetkeen kirjoituksellisesti, käyttämään kaikennäköistä ikävääkin polttoaineena. Tai niin, siis onkohan minulla edes muunlaista polttoainetta? Tulee mieleen, miten kirjailijatuttu tuumasi minua haastatellessaan, että aika selvästi manaan sanoja aina jotenkin negatiivisen kautta, ja se on kyllä niin fuckin’ totta, hahaha! Mutta prosessit kehittyvät ja kirjoitan mielestäni myös välillä sellaisista ihan mukavistakin jutuista. Yritän.
Näin. En tiedä, oliko tällä mitään tarkoitusta. Olen aika synkeä ihminen, vaikka usein minusta näkyykin vain se show-puoli, joten ehkä teki mieli vain ruikuttaa. Mutta ehkä myös vähän hymyillä. Tärkeä kirja, tärkeä vuosi minulle. Lukekaa Minuus | Miinus, jos ette ole vielä lukeneet, ja catch you on the next one sitten jossain vaiheessa, toivottavasti.

23.10.2018

Minuus | Miinus Kaltiossa x 2

Vakiopaine, Jyväskylä 16.10.2018

Kulttuurilehti Kaltiossa oli yllättäen kaksi arviota Minuus | Miinuksesta:

1. Minna Mikkoselta: http://kaltio.fi/verkkoartikkeli/kirjat/ei-se-haittaa/?fbclid=IwAR2r4Fx9KNCaol-pzQzqrvQfmLjKmoNN3RrqzeyHEEJ-5fx-_7e6FA87Oec

2. Jarkko Korpualta: http://kaltio.fi/verkkoartikkeli/kirjat/mita-sina-teit-ensin/?fbclid=IwAR0WCDZi5MYOalHLVnRlUVDYEYU6bI_Io0P6RtvYOZjNvbmndjnZ1mU_-5o

Kovasti ilahdutti kyllä - jopa siinä määrin, että piti hetki elvyttää tätä kuollutta blogia. Kuva on hiljattaiselta keikalta Jyväskylässä. Lukekaa runoutta, ihmiset! Erityisesti tietysti minun runouttani.

12.8.2018

Kertojan ääni -podcastin vieraana

Kuva: kertojanaani.fi


Kävin puhumassa runousasioita Kertojan ääni -podcastissa:

https://kertojanaani.fi/muusaradio-1-mita-vikaa-on-runonlausunnassa-vieraana-runoilija-jere-vartiainen/

Muusajuhlat Oulussa ensi viikolla:

Ke 15.8. luen runoja Minuus | Miinuksesta Limingan ja Tyrnävän kirjastoissa (minikiertue Heli Slungan kanssa.

To 16.8. esiinnyn #kirjastoklubilla pääkirjaston tapahtumapaikka Laiturilla (?), kirjailija Essi Kummu haastattelee, sitten luen runoja Minuus | Miinuksesta.

30.7.2018

Minuus | Miinus Turun sanomissa (ja kommentti)



http://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/arviot/4002417/Kirjaarvio+Kolerakollektiivin+viimeiseksi+julkaisuksi+jaanyt+teos+jumittuu+alatyylisyyksiin

Arvio on toistaiseksi maksumuurin takana, mutta ehkäpä se sieltä vielä avautuu. Kyseessä on siis vuosisadan teilausarvio. Minuus | Miinus ei todellakaan jättänyt kriitikkoa kylmäksi.

Vähän on vaikea sanoa edelleen, mitä tästä ajatella, mutta naurattaakin jo kaiken muun lisäksi. Hyvällä säkällä alan kokea tuosta arviosta jopa jonkinlaista ylpeyttä, sillä niin överi ja kummallinen luenta on ollut (siis oikeasti, mitä kirjaa tässä on luettu?), mutta siltikin harvinaisen voimakkaan tunnereaktion on MM kriitikossa herättänyt. Ja jos tämän lukevat eivät tunnekaan ihan kyseisen kriitikon mieltymyksiä (sain palautetta, että hänen tulkintansa runoudesta voivat olla hitusen persoonallisia), ehkä he haluavat perehtyä siihen, mikä tämä tällainen sysipaheellisuuden runopesä on.

Toivon kyllä, että tulee myös lisää ja vaikkapa vallan vastakkaisia kritiikkejä. Tämä ei vastaa ilmeisesti kuitenkaan useimpien lukijoiden kuvaa Minuus | Miinuksesta. Cheers.

P.S. Toivon, että olisin keksinyt ilmauksen
"Puberteettinen genitaalilimbo" itse. Haha.

28.7.2018

Lukijapalautteita, blogikirjoituksia, julkisia kommentteja yms. Minuus | Miinuksesta


"Luin Miinus | Miinusta metrossa, ja olisin halunut lukea sitä ääneen itselleni ja vastapäätä istuville pojille. Kirjasi on sellainen, että sitä haluaa lukea, suorastaan imeä niitä tunnelmia ja sitä ei halua lukea, koska pelkää sen loppuvan, sen takia aloitan aina välillä alusta, että lukeminen kestää kauemmin. Nautinnollisen kipeää lukea. Hieno. Tilaukseen meni."

"Heippis. Olen *****. Ja kerron sulle lyhyesti, kuinka teit vaikutuksen: Menin kirjastoon, ja kävelin suositushyllylle. Luin uusimmastasi pätkän ekasta runosta. Vakuutuin. Luin kotona loppuun. Vakuutuin lisää. Ihan mahtavaa kamaa! Tavoitin jotain, ymmärsin kuten ymmärsin. Ehkä hauskin huomio: kuin omaa tekstiäni, mutta parempaa. ❤️ Kiitos."

"Uhittelit että tästä tulee sun paras tähän saakka. Yhtään et valehdellut. Tässä on niin paljon tarttumapintaa jokaisella rivillä että kyynelehdin ja nauran yhtä aikaa. Osaisipa joskus itsekin olla yhtä rohkea. Kiitos!"

"Hei mä ensin mietin et laitan sulle viestin kun oon lukenu sun kirjan koska tää on superhyvä, mut oon ihan täysin rakastunut tähän joten ilmaisen sen jo nyt!"

"Tuo sun runoteos oli kyllä vitun hyvä. Luin sen itseasiassa heti samana iltana kun kotiuduin Tubasta. Sanat ja niiden asettelu oli kyllä todella rennon oloista ja kuitenkin harkittua, naurettavaa ja liikuttavaa sopivissa mittasuhteissa. Se oli avoimen oloinen, runoudelle ominaisella etäännytetyn arvoituksellisella tasolla toki. Ja omakohtaisuudesta tai autofiktion osuudestahan ei osaa lukijana sanoa. Miesteema oli aika voimakas, ja mietin kovasti itseni kohdalla sitä, että kuka oikeastaan asettaa mieheydelle minkäänlaisia raameja, sen lisäksi mitä me itse teemme. Mulla on toki ollut sellaisia naisia aina, jotka ovat arvostaneet mun pehmeyttä ja perinteiseen verrattuna epämiehekästä tunnemaailmaa. Että sillain kiinnostaa. Varsinkin teoksen alkulause he-manin jne asettamista mieheyden vaatimuksista, jonka tulkitsen toki vitsiksi, oli timanttinen tuohon teokseen."

"
Nyt luin sen yhdeltä istumalta kun oli rauhallinen hetki! Huh, mikä kirja! Ehdottomasti parasta jereä! Ihan kauhean intensiivinen ja rankka ja ahdistava tunnelma. Oikein kurkkua kuristava ja itkettävä! Onneksi loppu oli valoisa, tykkäsin siitä. Tosi tosi kaunis teos."

"
hei teille kaikille jotka vastasitte mun runokyselyyn että ette oo löytäneet hyviä runoja: lukekaa tää vasta ilmestynyt :n teos! pohdintaa ihmisyydestä ja miehenä olemisesta, omista vanhemmista, vähän ehkä rakkaudestakin ja muutamia tosi pysäyttäviä ajatuksia"

"Lukekaa ihmiset runoja! Esim ’n uusin runokirja oli semmonen, että piti laskea välillä alas ja pureskella ja sitten piti vaikuttua ja liikuttua ja naurahtaakin. Se oli hyvä runokirja se."

"Luen tätä kirjaa uudelleen ja uudelleen. Aina löytyy uutta mutta silti tuttua. Lukekaa tämä, muutkin kuin ahdistuneet pojat! Minuus | Miinus

"Hankin Minuus miinuksen reilu viikko sitten. Vaikka oli silloin kiire vkl, niin ahmin sen melkein heti kerralla loppuun. Nyt oon viikon mittaan palannut sen pariin useampaan kertaan. Siis ihan saatanan kova! Vaikka pidin edellisistäkin teoksistasi, niin tässä jotenki muoto ja sisältö kolahtaa mulle sairaan lujaa. Kipeetä ja hykereyttävää, usein yhtäaikaa. Tosi nerokkaasti sanallistettuja oivalluksia mm. "onnistuminen on realiteetintestauksen hitautta vain" tuntui aivoissa hyvältä. Joten. Kiitos ja onnittelut. Varmasti palaan tämän pariin jatkossakin säännöllisesti."

"En odottanut yhtään vähempää kuin mahtavuutta, mutta tää vetää jo sanattomaksi. Ravistelee ja hengästyttää. Ettikää tää teos käsiinne ja lukekaa.

"Tvan kokemuksessa jokainen saavutus asettaa standardin ja
reuna kulkee perässä, kulta horisontissa on toisia varten.
Syyllisyys korostuu stressitason noustessa,
mitä vittua sinä teit ensin""


Pari bongattua blogipostausta ja yksi pidempi julkinen Facebook-arvio linkkeinä:

Ruusa Roihu

Kirjakko ruispellossa -blogin lukumaraton

Tekstiluola-blogi

Toivottavasti tulee niitä ns. virallisia kriitikoiden arvioitakin vielä. Minuus | Miinuksesta on nyt menossa 2. painos, hommatkaa omanne.

18.7.2018

Minä ja Minuus | Miinus Kalevassa 18.7.


http://www.kaleva.fi/uutiset/kulttuuri/omistettu-ahdistuneille-pojille-oululainen-runoilija-murtaa-hapean-muureja/799751/

7.6.2018

Minuus | Miinus ja Oulun kirjailijaseuran Uusien teosten ilta 6.6.2018

Keskustelua pitkästä prosessista, synkistä ja valoisista sisällöistä.

Hauska was had.

Heli Slunga haastatteli asiantuntevasti, luin paria runoa (tuli jopa yksi tai kaksi videota näistä; postaan mahdollisesti myöhemmin ainakin Facebookin ja Twitterin puolelle), myin pari kirjaa. Hyvälle tuntui esiintyäkin taas, Turvattomasti kiintynyt toimi yllättävän miellyttävästi ääneen ilmaistuna. Mukavat pari tuntia.

Minuus | Miinus kannattaa esim. lukea!

13.5.2018

Lyhyesti runouden lukemisesta runoutta lukemattomille (pika-ajatuksia, kö tuli impulssi)

Kuva ei liity tähän mitenkään, mutta piirsin sen Paintilla ja pitihän sille jotain käyttöä olla.


Monet kaiketi edelleen ajattelevat, että runous on vaikeaa ja että runoutta ei voi ymmärtää (tämä ”ymmärtää” on tässä yhteydessä ilmeisesti mystillis-maaginen avainsana, jolla runouden spesifi, matemaattinen arvoitusyhtälöratkaisu avataan). Monet näin ajattelevista eivät ole koskaan lukeneet ensimmäistäkään runokirjaa. Tai ovat joutuneet lukemaan vuosikymmeniä vanhaa riimirunoutta koulussa (ei se välttämättä kovin monia runoneitsyitä sykähdytä tai puhuttele), tai ovat kenties selailleet yhtä runokirjaa ajattelematta, että niitä on itse asiassa loputon määrä erilaisia, ja ehkä ei ole vain sattunut lukemaan ns. omaa runouttaan. Itse uskon, että jokaiselle löytyy passelia runoutta, olipa se sitten viihdyttävää tai ajatuksia tai tunteita herättävää tai mitä tahansa. Jopa hauskaa, niin uskomattomalle kuin se kuulostaakin, ja parhaimmillaan näkökulmia murskaavia vaikutuselämyksiä tarjoavaa.

No tota noin, moni lähtisi kai avaamaan runouden lukemista hyötyjen, kivan ja jeejeen kautta. Minulla on vähän erilainen näkökulma:

Sinä ajattelet ”ymmärtäväsi” monia asioita. Jos pieni kärjistys sallitaan, niin oletat kenties jopa, että arkesi tapahtumiin on yksi ainoa tulkintamalli. Tiätsää, olet aika surullisen väärässä. Itse asiassa sinä et ymmärrä tuossa merkityksessä juuri mistään mitään (!), sillä väitän, että et täysin ”ymmärrä” esimerkiksi oman suosikkibändisi suosikkibiisin sanoja lainkaan samalla tavalla kuin niiden kirjoittaja, aivan samoin kuin et ”ymmärrä” suosikkielokuvasi tapahtumia, nyansseja tai viittauksia lainkaan samalla tavalla kuin niiden tekijät tai sohvalla vieressäsi istuva ihminen. Ja MIKÄ KAMMOTTAVINTA kaikesta, et luultavasti myöskään ”ymmärrä” toisia ihmisiä arjen keskusteluissa sillä tavalla kuin luulet: täydellisesti ja samalla tavalla kuin keskustelukumppanisi (sorry not sorry). On täysin mahdollista, että olet koko elämäsi ajan ”ymmärtänyt” toisia ihmisiä ihan päin vittua.

Pointsini on: Kaikkiin näihin pätee sama asia kuin runouden lukemiseen, eli se, että sinä otat niistä sen, mitä saat (hyödyn viihteen, elämyksen, haasteen, yhteyden, mitä vain) ja se sitten herättää sinussa jotain tai saa sinut reagoimaan jollakin sellaisella tavalla, joka joko saa sinut haluamaan lisää tai sitten ei. Eli YMMÄRTÄMÄÄN OMALLA UNIIKILLA TAVALLASI, mikä on täysin ok, that's life. näin elämä tapahtuu.
Tiätsää, runous on vain kieltä, siinä missä proosa, mainoslaulut, arkikeskustelut tai joku vittupää sosiaalisessa mediassa, joka koettaa mussuttaa sinulle, miten sinun tulee tulkita elämääsi. Runoutta on monenlaista, loputtomia määriä. Usein esim. biisit, joita rakastat, voisi luokitella runoudeksi, joten olet jo käytännössä nauttinut runoudesta tietämättäsi. Tiedän, että joitakuita runouden lukemisessa pelottaa (tietoisesti tai tiedostamatta) se, että siinä tuntee itsensä typeräksi; että siinä EPÄONNISTUU ja NOLAA itsensä, kun EI SAA RATKAISTUA SITÄ MITÄ KIRJOITTAJA YRITTÄÄ SANOAAAARRRGGHHH. Minä en sano, että runoutta ei tule pelätä. Sanon vain että runoutta tulee pelätä about saman verran kuin kaikkea muutakin. Eli aika helvetin perkeleesti.

Osa näistä on itsestäänselvyyksiä, mut tulipa vain halu kerrankin kirjata niitä ylös (tuossa kun olin lenkillä ja ei palanut hihat, mutta paloi käsivarret ja se oli miltei sama asia ja nyt ei tarviikaan sitten enää mennä ulos kai loppukesänä mutta se onkin toinen tarina se, lapset, ja siinä paljastetaan, miten runoilijat kasvavat kosteassa pimeydessä kuin sienet).

Lukekaa runoutta, party people. Se on enempi jeejee kuin useimmat asiat tässä maailmassa.

(tämä oli alun perin Facebook-päivitys)

22.4.2018

Pikkuisen videota Minuus | Miinuksen julkkareista

Tämän verran ilmaantui videota kirjani julkkareista Turun Bar Ö.ssä:



Minuus | Miinusta voit esimerkiksi ostaa. Humpsis pumpsis.

14.4.2018

Minuus | Miinus on ilmestynyt


Minuus | Miinusta voi siis ostaa tällä hetkellä (ainakin) kaikista verkkokaupoista, Niteestä, Runoalueelta ja suoraan minulta, jatkossa myös muualta.

Jos tilaat teoksen verkosta, toivon että se tapahtuu kustantamoni Koleran sivun kautta (http://kolera-kollektiivi.fi/minuusmiinus.html).

Naurettavan loistokkaat julkkarit vietettiin Turussa Bar Ö:ssä torstaina 12.4. Tapahtumasta tulee kuvia ja videota myöhemmin Facebook-sivulleni: https://www.facebook.com/runoilijavartiainen/

Toivottavasti perehdyt kirjaan jotakin kautta! Lukuiloa!

31.3.2018

Minuus | Miinus (Kolera) ilmestyy huhtikuussa

Kansi: Daniil Kozlov

Kolmas runokokoelmani Minuus | Miinus ilmestyy Koleran julkaisemana huhtikuussa. Julkkareita vietetään Turussa, Bar Ö:ssä 12.4.

"Miäs yli laidan" on viittaus minun ja Saara Metsärannan kirjojen teemoihin.
Tästä linkistä pääsee tapahtuman Facebook-sivulle: https://www.facebook.com/events/425585277863331/

Vähän tietoa kirjasta:

Minuus | Miinus julkaistaan 12.4. Bar Ö:ssä. Se on oululaisen psykologi Jere Vartiaisen (s. 1983) kolmas teos. Se on monimuotoinen ja intiimi, raa’astikin maskuliinisuutta käsittelevä runokokoelma. Populaarikulttuuria ja visuaalisia elementtejä hyödyntävä kokonaisuus nostaa esille ja purkaa palasiin mieheksi kasvamisen väkivaltaiset umpisolmut. Vartiainen on lavarunouden vuoden 2014 Suomen mestari ja hänen runojaan on julkaistu myös Tuli&Savussa, Lumoojassa, Nuoressa Voimassa sekä Kulttuurivihkoissa. Vuonna 2016 hänelle myönnettiin Oulun kirjailijaseuran Pakkala-palkinto.

Kirjan ilmestymistä juhlitaan tuon jälkeen luultavasti myös muualla. Ainakin Oulussa jossain vaiheessa, mahdollisesti kuitenkin vasta elokuussa Muusajuhlien aikaan.

Harkitsen tämän blogin elvyttämistä, mutta on mahdollista, etten jaksa tämän enempää tänne turista. Ajankohtaisia tietoja runomeiningeistäni saa
Facebook- (https://www.facebook.com/runoilijavartiainen/) 
ja Twitter-sivuiltani (https://twitter.com/TosiJere).

Tai ehkäpä teen tästä blogista jonkin taideprojektin: tuuttaan tänne jotain kauhistuttavaa, editoimatonta tajunnanvirtaRÄYRÄYRÄYtä tai valokuvia tai Paintilla piirrettyjä painajaisniljakissoja tai. Tai jotakin. Katsotaan.

Tässä vielä linkit Koleran omalle sivulle: http://kolera-kollektiivi.fi/

ja Facebookiin: https://www.facebook.com/kolerakollektiivi/


Kirjaa saa pian julkkareiden jälkeen valikoiduista kirjakaupoista ja tilaamalla mistä vain. Jos ja kun tilaat, toivon että teet sen kustantamon sivulta. Se tietää enemmän rahaa niin julkaisijan kuin runoilijan taskuun. Pääset kustantamon verkkokauppaan klikkaamalla sivupalkissa majailevaa kirjani kansikuvaa.

Cheers.